25.5.11

Sitoutuminen työhön on tärkeää

Yliopisto on yhteisö, jossa yksilöillä ja heidän osaamisellaan on suuri merkitys. Osaaminen on aina yhdistelmä tietoja ja taitoja. Tässä on tavallaan kysymys kertolaskusta: jos kumpi tahansa tekijä on nolla, niin myös lopputulos on nolla. Oikeastaan tähän kertolaskuun voisi lisätä kolmannenkin tekijän: sitoutumisen omaan työhön ja työyhteisön kehittämiseen. Jos sitoutumisen arvo on alhainen, niin myös kertolaskun lopputulos jää vähäiseksi, vaikka tietoa ja taitoa olisi kuinka paljon.

Lisäksi sitoutumisen tulee ulottua välittömän työyhteisön ulkopuolelle. Virallisesti puhutaan yliopistojen alueellisesta vaikuttavuudesta, mutta todellisuudessa kyse on sitoutumisesta paitsi omaan kotiseutuun, niin myös yhteiskuntaan ja maailmaan laajemminkin. Voidaan sanoa, että yliopisto työntekijöineen on yhteiskunnallinen persoona, joka ei ole pelkkä työantaja. Tämä yliopiston persoonallisuus tuli hyvin näkyviin viikko sitten Åbo Akademissa, jonka promootiossa edustin yliopistoamme.

Ruotsinkieliset taitavat osata akateemiset juhlat paremmin kuin me suomenkieliset, ainakin juomalaulujen osalta. Ensimmäisen kerran kuulin yhden promoottorin puhuvan muuta kuin latinaa – tässä tapauksessa tietysti ruotsia. Pitäisikö meidän ottaa oppia Lapin yliopiston alkukesän 2012 promootiossa ja rohkaista jonkun tiedekunnan promoottori puhumaan ainakin osaksi aikaa saamea!

Tietynlaista suvaitsevaisuutta edusti myös Akademin päätös kutsua M.A. Numminen kunniatohtoriksi. Ratkaisulle oli hyvät perusteet, sillä Numminen on esiintynyt aktiivisesti Ruotsissa ja myös pitänyt Akademissa luentoja muun muassa Wittgensteinista. Esiintyessään kunniatohtoreiden puolesta hän puhui ensiksikin englannin sijasta saksaa ja toiseksi antoi panoksensa päivällisjuhlaan laulamalla Schubertia.

Erityisen tärkeää on professoreiden sekä muiden tutkijoiden ja opettajien sitoutuminen työhönsä. Yhtä hyvin sitä tietysti voidaan edellyttää eri tasoilla hallinnosta vastaavilta henkilöiltä. Sitoutuminen edellyttää tietysti läsnäoloa työpaikalla, missä suhteessa yliopistossamme on parantamisen varaa. Ilman riittävää läsnäoloa työtaakka jakautuu helposti epätasaisesti, eivätkä opiskelijat saa välttämättä riittävää ohjausta.

Kaikkien yliopistojen suurena haasteena on motivoida, jopa puoliksi pakottaa opiskelijoita etenemään määrätietoisesti opinnoissaan. Jos professori ei ole riittävästi tavattavissa, niin se antaa myös opiskelijoille huonon esimerkin tavasta, jolla yliopistossa työskennellään. Professori on toki yleinen toimija, jonka kaikki tehtävät eivät sijoitu työhuoneeseen. Vihreä valo työhuoneen oven pielessä on kuitenkin signaali kaikille muillekin.

Ainakin 1990-luvun lopulla Harvardin yliopistossa oli voimassa sääntö, että professorin tuli normaalisti olla työpaikallaan neljänä päivänä viikossa. Viidennen päivän ja viikonlopun voi sitten käyttää konsultointiin tai golfiin. Yleensäkin amerikkalaisissa yliopistoissa työmoraalin vaatimus on kova. Kun työskentelin Notre Damessa lähes 10 vuotta, ja vaikka olin tutkimuslaitoksen johtajana rehtorin alaisena oma esimieheni vaati, jos jouduin ainelaitoksella siirtämään opetustuntia toiseen ajankohtaan, johtajan nimenomaisen luvan.

Mielestäni on tavattoman tärkeää, että professorit myös opettavat. Tiedän asiasta olevan erilaisia mielipiteitä, mutta uskon, että professorin täytyy opettaa myös perustasolla. On kohtuullista, että opiskelijalla on oikeus kuulla alansa parasta asiantuntijaa, jollainen professori määritelmän mukaan on jo perusopinnoissaan. Totta kai professorin työn pääpaino on tutkinnon loppuvaiheissa ja jatko-opinnoissa, mutta kyllä huomion kohteena täytyy olla koko opiskeluvaiheen sykli. Toinen asia on sitten, jos tuntiopettajan opetus on monipuolisempaa ja inspiroivampaa kuin professorin.

Yliopistoissa on usein aliarvostettu esimiestyön merkitystä. Sitoutuminen ja läsnäolo lähtevät tietysti yksittäisestä henkilöstä, mutta myös valvonnan tulee toimia. Yliopiston johdolla, dekaanit ja laitosten johtajat mukaan lukien, on erityinen tehtävä seurata, että työtehtävät ja sen vaatima läsnäolo realisoituvat myös opetuksessa ja tutkimuksessa.

Lähivuosina kilpailu ja suoritusvaatimukset tulevat kaikissa yliopistoissa kasvamaan, ehkä valitettavasti. Näihin paineisiin ei voi vastata komentotaloudella, vaan yhteisellä sitoutumisella pitämään Lapin yliopisto viihtyisänä ja älyllisesti vireänä työpaikkana, joka ottaa ja pitää ansaitun paikkansa yhteiskunnassa.

Raimo Väyrynen on Lapin yliopiston hallituksen puheenjohtaja

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti