27.9.11

Uteliaisuus, kateus ja tiedon intohimo

Eräs kollega kertoi dosentuurilausuntoa kirjoittaessaan kohdanneensa ’artsun, joka oli niin hieno, että siitä voi olla kateellinen’. Samoja tuntemuksia oli itsellänikin lukiessani joukkoa tutkijoiden tuotantoa professuurilausuntoa varten: kullakin näillä pitkän linjan itsenäisellä tutkijalla oli tuotannossaan niin kiteytyneitä ja jalostuneita tieteellisiä tekstejä ja oivalluksia, että lukiessa lähes itketti. Hyvissä, tiedollisen intohimon ohjaamissa tutkimuksissa voikin toteutua tutkimuksen todellisen vaikuttavuuden piirteet. Ne lisäävät ymmärrystä ilmiöstä, sen mekanismeista tai moniulotteisuudesta. Tai ne tekevät joitain asioita näkyväksi luomalla sanoja, käsitteitä niiden kuvaukseen. Joskus tutkimus voi myös esittää perusteltuja tulkintoja yhteyksistä ja selittää tapahtunutta, avaten samalla tulkintahorisontin tulevaisuuteen. Ja edelleen, kuvaus joka erittelee toiminnan sosiaalista tai kulttuurista mieltä ja merkitystä sukeltaa myös lukijan mieleen kasvattaen itseymmärrystä ja kykyä reflektoida todellisuutta.

Mutta mikä tätä toimintaa kannattelee? Tiedon tuottamisen näkökulmasta vastaus on selvä: tietämisen intohimo, uteliaisuus ja pyrkimys parempaan ymmärrykseen. Siksi se, että on olemassa tutkijoita, jotka ovat tinkimättömiä tutkimuksellisessa tehtävässään, on niin tärkeää. Tämä tinkimättömyys tuottaa tieteellisiä artikkeleita ja tekstejä, jotka vaikuttavat ja vakuuttavat. Niihin on itse hyvä palata tutkimustyön motivaation hiipuessa, niitä uskaltaa antaa opiskelijoille esimerkeiksi. Sillä tieteellistä perustutkimusta kuitenkin tehdään jotta hahmottaisimme elämää ja todellisuutta paremmin ja jotta tätä tietoa voisi kertoa eteenpäin. Eikä tämänkaltainen tieto synny hetkessä. Niin yksittäiselle tutkijalle kuin tutkimusorganisaatioille kyse on osaamisen ja ymmärryksen kerrostumisesta mutta tavalla, joka ei sammuta tiedon intohimoa vaan virittää kysymään uusia kysymyksiä.

Tämänkaltainen uteliaisuuden, kerrostuneisuuden ja aiempaan tietoon pohjautuvien uusien kysymysten sykli on tämänhetkisessä tutkimus- ja tiedepoliittisessa kentässä kuitenkin murrostilassa. Kukaan voi tuskin kieltää sitä, että elämme turbulentteja aikoja taloudellisesti, poliittisesti, kulttuurisesti ja yhteiskunnallisesti. Tämä turbulenttius on heijastunut ja tulee heijastumaan edelleen myös yliopistolaitokseen ja tutkimukseen. Yliopistolaitoksen uusi asema ja tutkimusrahoituksen muuttuminen osaksi innovaatiopolitiikan toteuttamista niin kansallisella kuin kansainvälisellä tasolla merkitsee sitä, että tutkijankin on – tiedollisen uteliaisuuden sijasta tai ohella - pohdittava mitä intressiryhmää hänen tutkimuksensa palvelee, millaista osaamispääomaa hän itse ja se organisaatio, jossa tutkimus tehdään, kerää. Vaikka yliopistot voivat itse asettaa tutkimusprofiilinsa ja suuntautua, näiden valintojen onnistuneisuuden määräävät markkinat. Konkreettisimmillaan kyse on tutkimusrahoitusmarkkinoilla pärjäämisestä, jossa uskottavuuspääoma muodostuu kulloisenkin tiedepolitiikan odottamasta osaamisesta ja sen osoittamisesta sekä tämän osaamisen kertaantumisesta oikeanlaisilla kansainvälisillä kumppaneilla.

Tämä on sitä työtä, jota Lapin yliopistossa on tehty jo pidemmän aikaa. Ensin rakennettiin tutkimuksen profiilit ja painopisteet, joihin on myös suunnattu yliopiston omaa rahoitusta. Lisäksi on kartoitettu olemassa olevat kansainväliset yhteistyösuhteet ja haettu uusia kumppaneita. Ja juuri ennen kesää valittiin strategisille kärjille vastuuprofessorit, jotka ovat nyt syksyllä lähteneet kokoamaan asiantuntijaryhmää toimintansa tueksi. Samaan asiaan liittyy henkilökunnalle lähetetty sähköpostikysely, jossa pyydettiin sijoittamaan itsensä strategisille alueille mutta myös kertomaan, millaiset tutkimusalueet ovat niitä, joita tutkijana ja opettajana haluaa kehittää. Millaisiin kysymyksiin oma tiedollinen intohimo voi suuntautua.

Tutkimuksesta vastaavan vararehtorin – sekä tutkimusmenetelmien opettajan - näkökulmasta kyse on hankalasta tasapainottelusta. Hyvää tutkimusta ei synny ilman yksittäisten tutkijoiden aitoa kiinnostusta. Motiivi tietää ja ymmärtää syvemmin ei synny strategiasta eikä osaamisen laadusta kerro se, että julkaiseminen on kasaantunut sovittuihin aihepiireihin, vaikka tätä profiloinnin onnistumisen kriteerinä pidetäänkin. Mutta samalla on myös siten, että osaamisen kasautumisen osoittaminen on yliopistoille tärkeää uskottavuuspääomaa, jolla lunastetaan toimintatilaa ja kasvatetaan toiminnan edellytyksiä. Ja on myös niin, että tutkimus edellyttää verkostoja: niitä joiden kanssa jaetaan tietämisen motiivi, joihin itseä verrataan ja jotka voivat auttaa kommenteillaan parantamaan omaa tutkimusta.

Kansainvälisen arktisen ja pohjoisen tutkimuksen sekä matkailun ohella yliopistolla on kolme strategista painoalaa. Nämä ovat pohjoinen hyvinvointi ja muuttuva työ; kestävä kehitys, oikeus ja oikeudenmukaisuus sekä palvelumuotoilu. Ne muodostavat alustan lävitse yliopiston kulkevalla yhteistyölle mahdollistaen uusia näkökulmia ja yhteistyösuhteita – samalla myös uusia kysymyksiä jo olemassa olevan osaamisen päälle. Mutta uusi edellyttää myös uudenlaista toimintakulttuuria. Lapin yliopiston ratkaisu profiloitumiselle onkin itse asiassa radikaalimpi kuin mitä painoalueiden muotoilut ehkä ensisilmäyksellä viestivät. Kukin näistä valituista alueista on monitieteinen. Siksi näiden osaamisalueiden muuntuminen uskottavaksi yliopiston profiiliksi edellyttää tiedekunta- ja oppiainerajojen ylittämistä ja uteliaisuuden laventamista. Tällöin kohdataan myös hiljaisuuden ja käsittämättömyyden hetkiä. Tiedolliselle intohimolle kyse on haasteesta, jonka älyllinen puoli on helpommin hallittavissa kuin emotionaalinen. Useinhan omaa tutkimusta eteenpäin vievät hyvät artikkelit ja terveellinen kateus löydetään tavalla tai toisella saman ajattelun piiristä. Moni- ja poikkitieteellisessä yhteistyössä pitäisi liikuttua tiedollisen vakuuttumisen kyyneliin vierasta alaa lukiessa.

Suvi Ronkainen
Vararehtori, YTT
Tutkimusmenetelmien professori, tutkijakoulun johtaja

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti