24.10.11

Iloiten kukin oppikoon ja opettakoon

Moneltako alkaa ilo? kysyy Kari Hotakainen (1988) runossaan Mielipaha ja mainio maailma. Sitä kysyy myös Taina Rantala väitöskirjassaan (2005). Taina Rantala etsi oppimisen iloa kohdatessaan työpöydillään venyviä oppilaita, jotka vaikuttivat toisaikaisilta ja väsähtäneiltä. Pyrkiessään edistämään oppimisen iloa hän arveli kokevansa samaa kuin Kouluhiiri Iloisessa aapisessa, jossa Kouluhiiri hyppäsi opettajan pöydälle ja opetti kaikin voimin, mutta kukaan ei kuunnellut häntä. Tästä kokemuksesta voi löytyä rinnastuksia yliopistomaailmaan.

Mistä löytyy yliopistossamme ilo, kun kaikki pitäisi tehdä rivakammin. Opettaa tehokkaammin, opiskella ripeämmin, tutkia ja julkaista voimallisemmin?

Nykyiset yliopiston toimintaa ja menestystä kuvastavat indikaattorit painottavat opetuksen määrällisiä kriteereitä, tutkimukseen hankittua rahoitusta sekä julkaisujen määrää (erityisesti vertaisarvioitujen kansainvälisten tieteellisten artikkeleiden määrää). Mutta miten huomioida opetuksen laadun eteen tehty kehittämistyö? Moni yliopiston lehtori ahkeroi vuodesta toiseen kehittääkseen opetustaan entistä laadukkaammaksi: saadakseen opiskelijat innostumaan ja onnistumaan, saadakseen heidät sitoutumaan opettavaan tieteenalaan ja voidakseen tukea erilaisten opiskelijoiden suotuisaa etenemistä. Aikaa ei välttämättä jää tutkimukseen, julkaisujen laadintaan tai ulkopuolisen rahoituksen hankintaan. Millaisia indikaattoreita opetuksen laadun kehittämiseen voisi luoda – niin että tämä työ olisi palkitsevaa ja herättäisi arvostuksenantoa? Opiskelijapalautteet antavat tietoa tyytyväisyydestä opetukseen ja opiskeluun, mutteivät nekään välttämättä kerro lehtorin tai professorin opetuksen eteen tekemästä kehittämistyöstä.

Ja missä on se opettamisen ja oppimisen ilo, mistä se  tulee ja miten se näkyy?  Joillakin ilo merkitsee hersyvää ja vallatonta tunnetta, toiset arvostavat rauhallista ja tasaista ilon tunnetta. Yleensä ilo viivähtää hetken ja poistuu yhtä nopeasti kuin saapuikin. Ilo tuntuu työskentelyn kepeytenä mielenkiintoisen tehtävän parissa. Oppimisen, opettamisen ja tutkimisen ilo näyttäytyy ilona oivalluksen hetkellä. Eräs iloa tuottava hyvän työn kriteeri on mahdollisuus itsenäiseen, mielekkääseen ja kannustavaan toimintaan  sekä se, että oma toiminta johtaa kohti omia unelmia ja toiveita. Ilo vierailee luentosaleissa ja ohjaustilanteissa luotaessa yhteistä ymmärrystä mielenkiintoisesta, omaa oppimis- tai tutkimusilmiötä koskevasta asiasta.  Csikzentmihalayin luoma flow-tila kuvaa sitä, miten ihmiset kokevat silloin, kun on kaikkein hauskinta. Aktiivisen hyvänolon hakeminen on ihmiselle luontaista. Ihminen haluaa, että flow-tila jatkuu  ja on valmis ponnistelemaan tämän tilan säilymiseksi.

Ilo antaa työskentelylle voimaa, jonka avulla jaksaa vaikeiden tilanteiden ohi. Ilon tunne on kokoava ja integroiva tunne, joka tukee ongelmatilanteissa ratkaisujen löytymistä. Ilo ja myönteinen mieliala kasvattavat avoimuutta, edistävät luovuutta, järkevää ajattelua ja päättelykykyä, vähentävät puolustautuvuutta, edistävät avuliaisuutta ja sosiaalista vastuuntuntoa. Silti iloa ei voi suunnitella eikä aikatauluttaa, eikä sitä voi suunnitellusti tuottaa. Ilon kokemiseen ja näkemiseen tarvitaan taitoa, joka kehittyy harjoittelemalla huomaamaan ja pysähtymään mielihyvää tuottavat asiat.

Arjessa kielteiset viestit, tunteet ja ajatukset saavat helposti vallan. Vaaraviestit jäävät helposti mieleen, laajenevatkin mielessämme ja jatkavat kulkuaan, ellei ketjua tietoisesti katkaise.  Myönteisyydelle täytyy tietoiset raivata tilaa. Myönteisiä tunteita ja iloa voi lisätä kiinnittämällä niihin huomiota: etsiä ja jakaa hyviä kokemuksia ja onnistumisia toisten kanssa, harjoittaa ystävällisyyttä,  ja välttää kielteisten asioiden vatvomista.

Yliopistossamme on päivittäin koettavissa suuria tarinoita, huikeita oivalluksia, vastuullisia ja kauaskantoisia tekoja, yhteistyön iloa, luovia ja hyödyllisiä ratkaisuja sekä arjen kauneutta. Koska niiden huomionarvo ei ole yhtä suuri kuin kielteisten asioiden, sen vuoksi ne eivät ole yleisessä keskustelussamme tai arviointeja tehdessämme niin paljon esillä. Siksi jokaisen täytyy itse etsiä päivän positiiviset uutiset, jakaa niitä muille ja antaa mielen levätä niistä nauttimisessa.

Martti H. Haavio korosti teoksessaan Opettajapersonallisuus (1954) ilomielisyyden ja oppimisen välistä yhteyttä sekä sitä, miten vahvasti ilo on kytketty oppimiseen ja opetukseen jo vuosisatoja sitten. Augustinus korosti ilon merkitystä opettajan näkökulmasta todeten, kuinka iloista opettajaa Jumala rakastaa kuin iloiten kukin opettakoon. Keskiajalla elänyt Hrabanus Maurus määritteli koko oppilaitoksen toiminnan ilon näkökulmasta, jolloin iloisuuden luonnehdinnalta ei välttynyt rehtorikaan: iloiset oppilaat, iloiset opettajat ja rehtori kaikkein iloisin.

Kaarina Määttä
Vararehtori
Kasvatuspsykologian professori


Siteerausten lähde:
Rantala, Taina (2005). Oppimisen iloa etsimässä – kokemuksen etnografiaa alkuopetuksessa. Acta Universitatis Lapponiensis 88. Lapin yliopisto.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti