21.11.11

Tunne toimintaympäristösi ja vaikuta siihen

Jokaisen yliopiston täytyy tuntea toimintaympäristönsä ja sen historia. Yliopiston kehityksen alkuvaiheissa sen opiskelijoista pääosa tuli Pohjois-Suomesta, mikä heijastui myös ilmapiiriin. Nyt, hieman tiedekunnasta riippuen, opiskelijat tulevat koko maasta, ja tässäkin mielessä Lapin yliopisto on valtakunnallinen instituutio, jolla on vahvistuva kansainvälinen ulottuvuus. Itse asiassa yliopistolle ollaan laatimassa hallituksen toimeksiannosta koherenttia ja päämäärätietoista kansainvälistä strategiaa, joka valmistunee ensi talven aikana.

Yliopiston kaikissa strategisissa painopisteissä – arktinen ja pohjoisen tutkimus, matkailu ja palvelumuotoilu – on selkeä alueellinen ulottuvuus.  Samanaikaisesti niillä on kuitenkin relevanssia sekä kansalliselta että kansainväliseltä kannalta. Arkisten alueiden ja kysymysten korostuessa taloudessa, politiikassa ja kulttuurissa näiden painopisteiden relevanssi tulee entisestään kasvamaan.

Yliopistolla on ennen kaikkea tutkimukseen, opetukseen ja kulttuuriin liittyviä tehtäviä. Se on myös edunvalvontajärjestö siinä mielessä, että yliopiston ja sen henkilökunnan työskentelyedellytyksiä on pyrittävä edistämään koko maan tiede- ja korkeakoulupolitiikassa. Nyt kun maahan on perustettu uusi taideyliopisto, niin tehtävänä on varmistaa, että taiteiden tiedekunnan asema vahvistuu osana tätä vuoteen 2016 saakka kestävää siirtymäprosessia.

Yliopiston tehtävänä ei ole ottaa poliittista kantaa (mutta jokaisella yhteisön jäsenellä on tietysti täydet poliittiset oikeudet). Tämä ei tietenkään merkitse vaikenemista ja vetäytymistä. Käytännössä yliopiston johto on jatkuvassa kanssakäymisessä poliittisten päättäjien kanssa. Erityisesti tämä tulee esiin korkeakoulukonsernissa, jossa ammattikorkeakoulujen edustajina on koulutuskuntayhtymissä toimivia poliittisia päättäjiä. Konsernissa on ollut havaittavissa, että erilaiset toimintakulttuurit vaikuttavat ratkaisuihin, joita kuitenkin saadaan jatkuvasti aikaan.  Silloin kun muiden toimijoiden välille syntyy mahdollisesti jännitteitä, yliopiston edustajien tulee kuitenkin välttää liiallista osallisuutta niissä.

Yliopiston välittömän toimintaympäristön, Lapin, historiasta on viime aikoina ilmestynyt kaksi järkälemäistä kirjaa. Mikko Uolan ”Vallankumouksellisia, vakoilijoita ja aseveljiä.  Myyttejä ja tosiasioita Lapin historiasta 1910-luvulta 1940-luvulle” (Minerva 2010) katsoo kehitystä poliittisesta näkökulmasta, joka on osaksi vinoutunut oikeistoon päin.  Se korostaa perustellusti lappilaisen yhteiskunnan jakautuneisuutta ja väkivaltaista luonnetta poimien siitä tapahtumia. Uola haluaa murtaa myyttejä tosiasioiden pohjalta, ja onnistuukin kohtuullisesti tässä pyrkimyksessä. On hyvä myös muistaa ulkovaltojen suuri merkitys sekä ensimmäisessä (Venäjä) ja toisessa maailmansodassa (Saksa), jotka vetivät Lapin suurvaltapolitiikan pyörteisiin.

Molemmat maailmansodat ovat keskeinen osa Kaarlo Hillilän elämäntarinaa, jota Timo J. Tuikka käsittelee kirjassaan ”Kekkosen takapiru. Kaarlo Hillilän uskomaton elämä” (Otava 2011). Tuikka kirjoittaa sujuvasti ja monipolvisesti, välillä jopa tyylitajunsa menettäen. Lapin näkökulmasta Hillilän todella aika uskomattomalla tarinalla oli erityistä merkitystä toisen maailmansodan aikana, jolloin hän toimi maaherrana Rovaniemellä. Hillilä näki Lapin miltei omana valtakuntanaan, jonka keisari hän on.  Vain hän katsoi kykenevänsä hoitamaan suhteet saksalaisiin ja tältä pohjalta oli yhteydessä ainoastaan Suomen korkeimpaan poliittiseen ja sotilaalliseen johtoon.

Uolan ja Hillilän kirjat eivät kuulu tutkintovaatimuksiin. Ne antavat kuitenkin värikkään kuvan Lapin monimutkaisesta poliittisesta historiasta, joka ei välttämättä kovin vahvasti heijastu enää yliopiston välittömässä toimintaympäristössä. Sen tunteminen on kuitenkin osa yleissivistystä.

Professori Raimo Väyrynen on Lapin yliopiston hallituksen puheenjohtaja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti