21.2.13

Opinnäytetöiden arvosteluun ryhtiä

Saksassa opetusministeri on vastikään joutunut eroamaan sen vuoksi, että hänen tohtorin väitöskirjansa osoittautui plagioinniksi.  Tämä oli jo toinen kerta melko lyhyen ajan sisällä liittokansleri Angela Merkelin valtakaudella. Myös meillä erilaiset tutkimusvilppitapaukset nousevat aika ajoin sanomalehtien otsikoihin.

Vilppitapaukset eivät ole kuitenkaan suurin opinnäytetöiden ongelma. Mielestäni katse tulisi suunnata niiden arvosteluun. Väärin perustein annettu huono tai keskinkertainen arvosana opinnäytetyöstä voi estää monia uravalintoja. Työnantajat kiinnittävät erityisesti huomiota tutkintotodistuksessa tutkielman arvosanaan.
Ongelma voi olla myös liian hyvä arvosana. Se on oikeusturvakysymys muiden opiskelijoiden näkökulmasta. Kaikkia opinnäytetyön kirjoittajia tulee arvostelussa kohdella tasa-arvoisesti.

Miten voidaan päästä oikeudenmukaiseen arvosteluun? Helppo vastaus on sanoa, että tulee vain noudattaa arvosteluperusteita. Oikeustieteiden tiedekunnan opinto-oppaassa on varsin selkeästi asetettu yleiset arvosteluperusteet tutkielman sisällölle, tekotavalle, kieliasulle, laajuudelle ja ulkoasulle. Lisäksi arvosanajakaumassa on lähdetty siitä, että normaaliarvosanoja ovat 8, siitä alaspäin 7 ja ylöspäin 9. Näitä alempana (6 ja 5) sekä ylempänä (10) olevia arvosanoja annetaan harvoin. Tutkielmaohjauksella yleensä estetään huonot arvosanat. Korkein arvosana (10) edellyttää opinnäytetyöltä paljon. Sen tulisi olla julkaistavissa lähes sellaisenaan tai lyhennettynä alan tieteellisessä julkaisusarjassa.

Arvosanasta päättää tiedekuntaneuvosto. Asiassa ei ole käytännössä esittelymenettelyä, vaikka hallintojohtosääntö tarkasti ottaen sitä edellyttääkin. Tiedekuntaneuvosto perustaa ratkaisunsa tutkielmasta lausuntonsa antaneiden arvosanaehdotukseen. Pääsääntöisesti yhteisen lausunnon antaa työtä ohjanneen oppiaineen professori ja saman oppiaineen tutkija (assistentti). Jos jompikumpi on tiedekuntaneuvoston jäsen, hän voi vielä suullisesti perustella arvosanaehdotusta. Silloin tällöin tutkielmaa tarkastellaan vielä lähemmin kokouksessa, jos lausunto tai muut seikat antavat aihetta.

Ongelmatapauksia ei ole vuosittain useita. Myöskään opiskelijat harvoin pyytävät oikaisua arvosanaan. Miksi sitten vaadin ryhtiä arvosteluun? Minusta arvostelu ei ulospäin näytä täyttävän hyvän hallinnon vaatimuksia. Merkittävän arvostelun objektiivisuutta vaarantavan tekijän aiheuttaa se, että tutkielman arvostelijana on yleensä sen ohjaajana toiminut professori ja tämän alainen. Tässä kohdin kuulen jonkun kysyvän, kuka sitten voisi olla parempi arvostelija. Ja edelleen: eihän yliopistossa ole tarkastajiksi muita päteviä henkilöitä. Sitä paitsi vain ohjaaja tietää, kuinka itsenäisesti opiskelija on työnsä tehnyt.

Ilman muuta resurssien vähäisyys on ongelmallinen aidon oikeusturvan kannalta. Asiassa olisikin edettävä pienin askelin. Ensimmäisenä vaiheena tulisi olla se, että kummatkin lausunnonantajat antaisivat omat, erilliset lausuntonsa. Luonnollisesti he voisivat neuvotella keskenään arvosanasta. Tähän suuntaan lausuntoja on viime aikoina alettu laatiakin. Seuraavaksi tulisi pyrkiä siihen, että toinen lausunnonantaja olisi aina ulkopuolinen, esimerkiksi muun oikeustieteellisen tiedekunnan tutkija tai oman tiedekunnan dosentti. Lopullisena tavoitteena olisi omaksua sama järjestelmä kuin tohtorin väitöskirjakäsikirjoitusten esitarkastuksessa, jossa esitarkastajat ovat aina muista yliopistoista.         

Kaavailtu muutos tietenkin maksaisi, jos ulkopuoliset osallistuisivat tarkastukseen. Arvostelun objektiivisuutta ja opiskelijoiden oikeusturvaa kannattaa kuitenkin vaalia ja kantaa siitä aiheutuvat kulutkin. Ehkä tulevaisuudessa voisimme luoda opinnäytetöiden tarkastusjärjestelmän, jossa me arvostelisimme Itä-Suomen yliopiston maisteritutkielmat ja tuon yliopiston tutkijat meidän opinnäytteemme. Eikä maksaisi mitään!

dekaani Matti Niemivuo
Oikeustieteiden tiedekunta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti