26.2.13

Yliopistomme tilahistoriaa vuosipäivän kynnyksellä

Yliopistomme elää tänään toimitilojen osalta väliaikaista murrosvaihetta väistötiloineen ja korjaussuunnitelmineen. Tilat ovat olleet keskeinen ja värikäs osa yliopistomme yli 30-vuotista historiaa. Mieleeni nousee monia toimitilojamme koskevia muistoja vuosipäiväämme taas viettäessämme (ks. myös Matti Salo & Marianne Junila, Pohjoisen puolesta – pohjoista varten. Lapin yliopiston historia 1979–2008).

Olimme milloin yleisradiossa, linja-autoasemalla, motellihuoneistoissa, elokuvateatterissa tai varastokiinteistössä, mutta vaatimattomissakin tiloissa tunnelmaa leimasi innostuneisuus ja hyvä yhteishenki odotetun, uuden yliopiston käynnistyessä.

Lapin korkeakoulun hallinnollista perustamista suunnittelimme 1970-luvun lopulla vaatimattomassa Korkalonkatu 13:ssa sijaitsevassa asuinhuoneistossa, josta siirryimme Pienteollisuustalon 3. kerrokseen. Siellä alkoi toimintansa myös oikeustieteiden osasto sekä kirjasto ja ylioppilaiden terveydenhoitoasema vuonna 1979.  Taiteiden tiedekunta sijoittui myöhemmin käyttöönsä Pienteollisuustalon ylimpään kerrokseen, joskin toimintoja oli myös Rovaniemen taide- ja käsiteollisuusoppilaitoksen tiloissa.

Kasvatustieteiden osastoa (ja sittemmin tiedekuntaa) edeltävä opettajankoulutuslaitos toimi vuodesta 1975 teatteri- ja kongressitalo Lappian tiloissa. Nämä tilat eivät kuitenkaan pitkään riittäneet kasvavalle toiminnallemme – eivät, vaikka saimme ystävällistä apua muun muassa Rovaniemen kaupunginkirjastosta (esimerkiksi käytimme kirjaston spriimonistuskonetta opetusmonisteiden tekemisessä!).

Opettajankoulutus siirtyi syksystä 1977 linja-autoaseman kiinteistössä sijaitseviin entisen Matkaravintola Oy:n hotelli- ja ravintolatiloihin.  Alakerran luentosali oli tehty linja-autoaseman entisestä kahviosta. Opetustilana se ei ollut rauhallinen eikä muutenkaan toimiva, ja aika ajoin oli lasin lävitse mahdollista seurata matkustavaisten ja asemanseudun ”kanta-asiakkaiden” touhuja. Vastavuoroisesti luennointia saatettiin ryhtyä seuraamaan sälekaihdinten läpi – ja ”avoin yliopisto” toteutui sanan varsinaisessa merkityksessä.

Henkilökunnan työhuoneet sijaitsivat yläkerrassa entisissä matkustajakoti Aslakin motellihuoneissa ja ne olivat usein jaettuja. Huonevarustukseen kuuluivat lavuaari, peili, ns. tupakkapöytä sekä tekonahkatuoli. Erityisesti luokanopettajaopiskelijoiden jatkuva soittoharjoittelu aulatilassa on jäänyt mieleen jokaiselle Lapin korkeakoulun alkuvuosien opettajalle. Hotellihuoneet olivat huonosti eristettyjä, eivätkä ne vaimentaneet soittoläksyään sitkaasti harjoitelleiden opiskelijoiden tarjoamia toistuvia ja satoja variaatioita sisältäviä musiikkielämyksiä. Keskittyminen oli haasteellista, mutta korkeakoulun käynnistyminen koettiin odotettuna ja lupaavana, ja kaikkien motivaatio pysyi korkeana.  Kasvatustieteiden osasto siirtyi vuonna 1981 Hallituskatu 20:ssa sijaitsevaan uuteen kerrostaloon, niin sanottuun Vilhontaloon.

Kasvatus- ja oikeustieteilijöiden tarvitsemana suurena luento- ja tenttitilana toimi elokuvateatterin Kino Tenon suuri sali. Sekin tila herättää monessa alumnissa nostalgisia muistoja, vaikka muistiinpanojen tekeminen polven päällä koleassa ja puolipimeässä teatterissa oli hankalaa. Opettajakunta ei jäänyt kaipaamaan elokuvateatterin pimeää ja kylmää salia, jossa katseyhteys kuulijoihin puuttui tyystin ja jonka akustiikka oli vaikea.

Yhteiskuntatieteiden osasto aloitti toimintansa vuonna 1982 Vilhontalolla, mutta muutti saman tien Kemintien varteen Vaihdekadulle SOK:lta vuokrattuun vanhaan varastokiinteistöön. SOK:n kaltevat käytävät tulivat tutuiksi useille opiskelijapolville. Siellä sijaitsivat myös mm. kielikeskus ja täydennyskoulutuskeskus vaihtelevia ajanjaksoja sekä Arktinen keskus alkuvaiheessa.

Lapin korkeakoulun ensimmäiset opetustilat sijaitsivat siis monessa väliaikaisessa pisteessä, ja oma eksotiikkaansa niihin sisältyi. Helsingin Sanomat kuvasikin 10.9.1979 Lapin korkeakoulun sijaintia Pienteollisuustalolla ja linja-autoasemalla torin ja Alkon läheisessä tuntumassa seuraavasti: ”Mutta sijainti takaa ainakin elävät yhteydet ympäröivään yhteiskuntaan. Ikkunasta kuin ikkunasta näkee torin laidalla liikehtimään tottuneen miesjoukon kauppoja hieromassa, ottamassa ryyppyä tai levähtämässä männikön laidassa, ja ison luentosalin takana hohtaa Lapin jälleenrakennuksen muistomerkki: sitäpä on luennoitsijan soma silmäillä”.

Lapin yliopiston harjoittelukoulu etsi omia toimitiloja korkeakoulun käynnistymisestä saakka. Opetusharjoittelu toteutettiin alkuvaiheessa Maakuntakadulla Ounaskosken koulussa. Harjoittelukoulun toiveet sijoittua ylipiston kampusalueelle ovat jääneet toteutumatta, vaikka 1990-luvulle päästessä oli vireillä jo hankesuunnitelma ja oma tonttikin varattuna yliopiston vierestä. Entisen Keskustan ala-asteen koulun arvioitiin alkusuunnitelmissa sijaitsevan liian kaukana kasvatustieteiden tiedekunnasta, mutta sitä alettiin kuitenkin remontoida harjoittelukouluksi soveltuvaksi. Hienot tilat vihittiin Lapin yliopiston harjoittelukouluksi 4.9.2000. Kasvatustieteiden tiedekunnan opettajankouluttajat ja opettajaksi opiskelevat ovat sukkuloineet harjoittelukoulun ja tiedekunnan väliä yli 30 vuotta ilman bussikuljetuksia.

Nykyinen kampuksemme (II-vaihe) otettiin virallisesti ja juhlallisesti käyttöön 4.6.1992, ja taiteiden tiedekunta (III-vaihe) 4.9.2006, eivätkä haasteet tilojen osalta ole päättyneet. Mutta yliopiston rooli ”tieteellisen vakaumuksen kehittäjänä” älköön unohtuko, kuten senaattori J. V. Snellman korosti vuonna 1876 kirjasessaan ”Ylioppilaan velvollisuudet”. Hän muistutti yliopiston tärkeydestä ja ylioppilaiden pyhistä velvollisuuksista isänmaata kohtaan, joskin ”totiseen tieteelliseen tietoon ei voi koskaan mukavasti päästä” ja oppi vaatii ”paljon öljyä lamppuun”.

Kaarina Määttä
Vararehtori
Kasvatuspsykologian professori

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti