1.10.14

Ajattelusta yliopistossa

Osaamisen suuntaamisen toimintamalli ohjaa ajattelemaan työn tulosten ja työhön käytettävissä olevien resurssien sidosta. Sidos itsessään ei ole yliopistossa uusi asia, ei ole ollut enää aikoihin. Tähän saakka tutkija-opettaja on voinut niin halutessaan piiloutua asialta ja ulkoistaa sen yliopiston johtajien päänvaivaksi. Enää se ei onnistu, mikä on hyvä asia. Olemme perin juurin samassa veneessä.

**

Osaamisen suuntaamisen toimintamalli esittää tutkija-opettajien työn numeroina. Yliopisto jakaa tavoitteet numeroina yksiköilleen, yksiköt tutkija-opettajaryhmilleen, ja ryhmät tutkija-opettajilleen. Jokainen tulee tietoiseksi tästä numeroleikistä, anteeksi, numeromatriisista. Jokainen saa omat numeronsa. Yliopistojohtajien liideritehtävä on huolehtia, että numerot jyvitetään prosessissa ’läpinäkyvästi, tasapuolisesti ja kunkin intressit ja vahvuudet huomioiden’. Yliopistojohtajien manageritehtävä on huolehtia, että jyvityksistä ei jää jakojäännöksiä.

**

Itsekin tutkija-opettajana on helppo ymmärtää sitä ulkopuolisuuden kokemusta, kun omaa työtä ajatellaan numeroina. Tutkija-opettajan työn mielekkyysperusta ei nojaa lukuarvoihin. Tämän tutkija-opettajat itse kyllä tunnistavat, ja yliopistojohtajien tehtävä on olla unohtamatta sitä. Tutkija-opettajilta ja yliopistojohtajilta voi edellyttää sen ymmärtämistä, että työtä ajatellaan samaan aikaan usealla eri tavalla. Yksi tapa ajatella ei sulje pois toista tapaa ajatella; ne ovat yhtä todellisia, läsnä yhtä aikaa, erilaisina eri tilanteissa. Se, että minun odotetaan julkaisevan ensi vuonna kolme jufo-luokiteltua tieteellistä artikkelia, mahtuu samaan työni todellisuuteen sen kanssa, että aion haastaa ja kehitellä itselleni tärkeää teoreettista ajattelutapaa ensi vuoden tieteellisissä julkaisuissani. En ajattele tutkimusta tehdessäni numeroita, mutta voin vaivatta ajatella työtäni numeroina kun istun niin ajattelevassa pöydässä. Tutkija-opettajilla jos joillakin on valmiudet ajatella useita todellisuuksia yhtä aikaa ahdistumatta todellisuuksien eriparisuudesta. Asiansa osaavalle yliopistojohtajalle tuo taito on itsestäänselvyys; ilman sen tunnistamista yliopistotyön johtaminen sutii lähtökuopassaan.

**

Muistin juuri Jean Piaget’n klassisen teorian ajattelurakenteiden kehittymisestä. Sen ytimenä on oletus ajattelun kehittymisestä niin sanottuina operaatioina. Pieni lapsi ajattelee havaitsemalla ja liikkumalla, vähän vanhempi lapsi oppii käyttämään symboleja, esimerkiksi sanoja, asioiden merkkeinä, alakouluikäinen alkaa ajatella representaatioiden avulla, jotka edustavat hänelle henkilökohtaisen elinympäristönsä konkreettisia asioita, yläkouluikäisen ajattelemiseen tulee abstrakteja, käsitteellisiä piirteitä. Tämä ajattelun arsenaali aikuisella on käytössään. Ajattelun eri tasot eivät kuoriudu esiin omalakisesti, vaan siksi, että ihminen sopeutuisi eli osaisi elää kulloisessakin elinympäristössään. Muistaessani tämän, huolestuin. On syytä tarkkaan huolehtia, että yliopisto toimintaympäristönä vastakin edellyttää työntekijöiltään taitoa ajatella kaikilla ihmiselle mahdollisilla tavoilla.

Juha Perttula
Psykologian professori
Yhteiskuntatieteiden tiedekunnan dekaani
Lapin yliopisto

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti