1.3.19

Mistä lähdettiin liikkeelle 40 vuotta sitten?

5.1.1979 presidentti Urho Kekkonen vahvisti lain Lapin korkeakoulusta siten, että perustamispäivä oli 1.3.1979. Valtioneuvosto määräsi Lapin korkeakoululle väliaikaisen hallituksen 21. helmikuuta 1979.

Tulin tämän väliaikaisen hallituksen jäseneksi 40 vuotta sitten, ja minulla on nyt 42. työvuosi Lapin yliopistossa. Oma yliopistourani alkoi vuonna 1977 kasvatustieteen assistenttina Rovaniemen va. opettajankoulutuslaitoksessa ja siitä siirryin suunnittelijan tehtävään vuonna 1978 Lapin korkeakoulun toimintoja valmisteltaessa.

Yliopistomme syntymisen alkuvuosilta on paljon muisteltavaa. Muistan innostuneen ilmapiirin odotetun, uuden yliopiston käynnistyessä ja muistan myös ne ulkoiset puitteet, joissa toimittiin.

Lapin korkeakoulun hallinnollista perustamista suunnittelimme 1970-luvun lopulla vaatimattomassa Korkalonkadulla sijaitsevassa kerrostalohuoneistossa. Paliksen konttorikoneliikkeestä ostetut kirjoituskoneet olivat ahkerassa käytössä. Siellä syntyivät lukuisat luonnokset ja selvitykset tulevien koulutusohjelmien tarpeista ja sisällöistä.

Lapin korkeakoulun väliaikaisen hallituksen kokoukset pidettiin hotelli Pohjanhovin Castren-kabinetissa ainoina sopivina tiloina. Kokoukset olivat pitkiä, täysien työpäivien mittaisia, mutta ilmapiiriltään innostuneita ja kaikilla oli vahva luottamus Lapin korkeakoulun tulevaisuuteen. Väliaikainen hallitus käsitteli laajasti korkeakoulua koskevat ensimmäiset asiat; päätökset tehtiin esittelystä niin opiskelijavalinnoista, opetussuunnitelmista kuin henkilöstövalinnoista, ja kaikki opetusnäytteetkin kuuntelimme ja arvioimme.

Hallintovirasto siirtyi vuonna 1979 Pienteollisuustalon 3. kerrokseen. Siellä aloitti toimintansa myös oikeustieteiden osasto sekä kirjasto ja ylioppilaiden terveydenhoitoasema. Taiteiden tiedekunta sijoittui myöhemmin  Pienteollisuustalon ylimpään kerrokseen Rotkon tilojen ohella.

Kasvatustieteiden osastoa ja sittemmin tiedekuntaa edeltävä opettajankoulutuslaitos toimi vuodesta 1975 yleisradion tiloissa, Lappiatalolla. Nämä tilat eivät kuitenkaan pitkään riittäneet kasvavalle toiminnallemme. Muistan, kuinka saimme ystävällistä apua Rovaniemen kaupunginkirjastosta silläkin tavoin, että meillä oli lupa käyttää kirjaston spriimonistuskonetta opetusmonisteiden tekemisessä! Veivasimme sprii-monisteita säästeliäästi. Suojaesiliinat olivat käytössämme, ettemme sotkeneet vaatteitamme. Tekstit kirjoitettiin mekaanisella kirjoituskoneella vahaksille eikä kirjoitusvirheitä saanut tulla. Muistan jakaneeni opiskelijoille vahvan spriin hajuisia, violetin värisiä monisteita luentosarjojen alkaessa.  24-tuntisten luentosarjojen sisällysluettelot olivat tärkeitä. Vaihtoehtona oli kalkkeeri- tai hiilipaperin käyttö kirjoitettavien sivujen välissä. Kopiokoneita ei ollut.

Opettajankoulutus siirtyi syksystä 1977 linja-autoasemalle Aslakin hotelli- ja ravintolatiloihin.  Alakerran luentosali oli tehty linja-autoaseman entisestä kahviosta. Opetustilana se ei ollut kovinkaan toimiva ja rauhallisuudesta jouduimme tinkimään: aika ajoin oli lasin lävitse mahdollista observoida matkustavaisten ja asemanseudun ”kanta-asiakkaiden” touhuja. Vastavuoroisesti luennointia saatettiin ulkopuolelta ryhtyä seuraamaan sälekaihdinten läpi – ja ”avoin yliopisto” toteutui sanan varsinaisessa merkityksessä. "Julkinen tiede" tai "avoin tutkimus" näyttäytyivät tässä muodossa konkreettisesti! Avoin viestintä myös!

Opetus- ja työhuonetiloihin tultiin motellin sisäpihan kautta ja monen varhaisen aamutunnin muistikuvana on itselleni jäänyt mieleen sisäänkulku. Ei se ehkä huolettanut, mutta hämmensi - alueella asustelevien tervehdysten vastaanottaminen sekä aamutoimiensa näky.

Henkilökunnan työhuoneet sijaitsivat yläkerrassa entisissä motellihuoneissa ja ne olivat usein jaettuja. Huonevarustukseen kuuluivat lavuaari, peili, ns. tupakkapöytä sekä tekonahkatuoli. Hotellihuoneet olivat huonosti eristettyjä eivätkä ne vaimentaneet mitään ääniä.

Erityisesti luokanopettajaopiskelijoiden jatkuva pianonsoittoharjoittelu aulatilassa on jäänyt mieleen jokaiselle Lapin korkeakoulun alkuvuosien opettajalle. Milloin soi "Marjukka" eri variaatioin, milloin taas työväenlaulut, "Eespäin, eespäin, tiellä taistojen". Keskittyminen näiden musiikkielämysten lomassa oli ajoittain haasteellista.

Lopulta totuimme myös rämähdyksiin, kun alakerran pajatson päävoitot eli kasa kolikoita rämähti metalliastiaan. Opimme olemaan syöksähtelemättä parvekeikkunaan katsomaan, kuka onnellinen sai päävoiton. Parvekeikkuna oli kyllä melkoinen observointipaikka.

Tuolloin 1970-luvulla korkeakoulun käynnistyminen koettiin odotettuna ja lupaavana, ja kaikkien motivaatio pysyi korkeana.  Kasvatustieteiden osasto siirtyi vuonna 1981 Hallituskadulla  sijaitsevaan uuteen kerrostaloon, sittemmin niin sanottuun Vilhontaloon.

Kasvatus- ja oikeustieteilijöiden tarvitsemana suurena luento- ja tenttitilana toimi elokuvateatteri Kino Tenon suuri sali. Sekin tila herättää monessa ylioppilaskunnan vanhimmassa sukupolvessa nostalgisia muistoja, vaikka muistiinpanojen tekeminen polven päällä koleassa ja puolipimeässä teatterissa oli varsin hankalaa. Luennoitsijoina emme jääneet kaipaamaan elokuvateatterin pimeää ja kylmää salia, jossa katseyhteys kuulijoihin puuttui tyystin - kuulijoita ei nähnyt lainkaan -  ja akustiikka oli vaikea; hyvä, että kuuli oman äänensä.

Yhteiskuntatieteiden osasto aloitti toimintansa vuonna 1982 Vilhontalolla, mutta muutti saman tien Kemintien varteen Vaihdekadulle SOK:lta vuokrattuun vanhaan varastokiinteistöön. SOK:n kaltevat käytävät tulivat tutuiksi useille opiskelijapolville.

Ensimmäiset opetus- ja työtilamme sijaitsivat siis monessa väliaikaisessa pisteessä, ja oma eksotiikkaansa niihin sisältyi.

Pienteollisuustalolta oli lyhyt matka linja-autoasemalle ja torille. Kaupungin ainoa Alko-myymälä sijaitsi naapurirakennuksessa. Kaikissa Pienteollisuustalon työhuoneissa ja myös sen ainoassa isohkossa luentosalissa oli isot lasi-ikkunat ympäröivään maastoon. Helsingin Sanomat kuvasikin 10.9.1979 Lapin korkeakoulun sijaintia seuraavasti: ”Mutta sijainti takaa ainakin elävät yhteydet ympäröivään yhteiskuntaan. Ikkunasta kuin ikkunasta näkee torin laidalla liikehtimään tottuneen miesjoukon kauppoja hieromassa, ottamassa ryyppyä tai levähtämässä männikön laidassa, ja ison luentosalin takana hohtaa Lapin jälleenrakennuksen muistomerkki: sitäpä on luennoitsijan soma silmäillä”.

Lapin korkeakoulun ensimmäisenä lukuvuonna kokopäiväinen henkilökunta koostui noin 20 opettajasta ja osapuilleen samasta määrästä muuta henkilökuntaa, joihin kuuluivat kirjaston ja hallinnon väki, siivoojat ja vahtimestari. Kaikki tunsivat toisensa ja ilmapiiri oli alkuvaiheessa hyvin kotoinen.

Henkilökunnan ja opiskelijoiden välillä vallitsi tiivis me-henki. Ensimmäiset opettajat olivat nuoria, vasta uraansa luovia ja opiskelijat samanikäisiä, monet iältään vanhempia. Keskinäinen tuki ja tuntemus oli vahva. Ensimmäiset opiskelijoiden vappujuhlat pidettiin pienen opiskelijakunnan ja henkilökunnan kesken Jälleenrakennuspatsaalla, pienteollisuustalon ja rautatieaseman välissä. Tällä paikalla nostimme maljoja ennenkuin keksittiin jätkänpatsaan lakitus. Laskiaisperinteinä oli vuodesta 1980 alkanut köydenvetokilpailu, jossa vastakkain olivat hallintoviraston ja oikeustieteen opiskelijoiden ainejärjestö. Alkuvaiheen yhteisöllisyydestä kertoo koko talon yhteiset pikkujoulut, joista viimeisestä mieleeni on jäänyt Tiernapoika-esitys ja rehtorin vaikuttava performanssi siinä.

Vuonna 1979 korkeakoulussa aloitti 48 uutta luokanopettajaopiskelijaa ja 87 oikeustieteen opiskelijaa eli noin 150 perusopiskelijaa. He tulivat valituksi tiukan seulan läpi. Hyvin onnistuimme valinnoissa, ja saimme lahjakkaat opiskelijat sekä erinomaista palautetta opinnoista ja työnantajilta. Tuolloin opettajankoulutuksen opintonsa aloittaneet  ovat nyt  merkittäviä vaikuttajia - kuka harjoittelukoulun johtavana rehtorina, kuka saamenkielisen opetuksen tai opetustoimen ylitarkastajana, monet luokanopettajina, erityisopettajina, erityisopetuksen koordinaattorina, aineenlehtoreina, harjoittelukoulun lehtoreina, yleisradion toimittajana ja isojen yhtenäiskoulujen rehtoreina. Ainakin yksi heistä yliopistossamme väitelleenä.

Oikeustieteen opinnot 40 vuotta sitten aloittaneista eräs on edennyt hovioikeuden presidentiksi, eräs Rovaniemen käräjäoikeuden laamanniksi, on nimismiehiä, asianajajia ja lakitoimistoissa ansioituneita, eräs hyvinvointioikeuden apulaisprofessorina ja valituksi tuli myös teatterinjohtajana myöhemmin ansioitunut. Ylioppilasteatterihan perustettiin sitten heti 1980 näiden aktiivisten henkilöiden toimesta.

Monelle opiskelijalle ensimmäinen opiskelijaruokala oli pienteollisuustalon ylimmässä kerroksessa sijainnut Hiljan baari, tai "Hiljan kuppila". Sen muistamme kaikki korkeakoulumme alkuvuosilta. Hilja piti korkeakoulun henkilökunnasta ja opiskelijoista hyvää huolta, ote oli huolehtiva ja säntillinen sekä suorasanainen. Hän piti väkemme myös kurissa ja nuhteessa. Hänellä oli kyllä myös suosikkeja. Eräs heistä - erityisesti Rovaniemen koulutuskuntayhtymän emeritus-johtaja - sai tupla-annokset hyvän käytöksen tai muun mallikelpoisuuden takia. Ruoka oli edullista ja kahvia riitti. Kuppila oli varsinkin oikeustieteilijöille tärkeä tapaamispaikka, sosiaalisen elämän keskus ja tietotoimisto.

Opiskelijoiden lounaspaikkoja olivat myös virastotalon ruokala sekä Ounaskosken koulu opetusharjoittelijoille. Opiskelijamäärien kasvaessa virastotalon lounasjonot pitenivät niin, että kolmen markan alennuksella syöneet opiskelijat siirrettiin hallinnollin keinoin pois muiden asiakkaiden tieltä. Alennuslounasta ryhdyttiin tarjoamaan vasta siten, kun täyden hinnan maksanut väli oli syönyt. Myös mm. Pizzeria Giovanni antoi opiskelijalennusta. Opiskelijoiden ja opettajienkin lounasmahdollisuudet helpottuivat vasta sitten, kun saimme omat uudisrakennuksemme sekä opiskelijat ateriatuen.  

Opettajaksi opiskelevien ainejärjestö Lapikas on yliopistomme vanhin ainejärjestö. Opiskelijat ovat aktiivisia heti ensimmäisistä vuosikursseista alkaen. 1980-luvun alussa aineyhdistys Lapikas teki osastoneuvostolle lukuisia ehdotuksia opetussuunnitelman ja opiskelun kehittämisestä: heidän mielestään opettajankoulutuksessa oli liikaa päällekkäisyyksiä ja kohtuuttomasti opetussisältöjä. Syksyllä 1981 opiskelijat järjestivät "opintoseisauksen" koska opintovaatimuksia pidettiin ylimitoitettuina. Tenttikirjoja oli vaikea sada, yleisiä tenttipäiviä oli liian vähän, tentit ruuhkautuivat sekä kytkös teorian ja työelämän välillä liian vähäinen. Asian korjaaminen olisi ainejärjestön mukaan voitu aloittaa opettajien ja opiskelijoiden yhteisestä kritiikkipalaverista, jossa olisi pohdittu opetusohjelmien kehittämisperiaatteita. Osastoneuvosto päättikin ottaa opiskelijat laatimaan opetussuunnitelmaa (vrt. tämän päivän laatusilta- ja palautepöytätilaisuudet).

Ensimmäiset oikeustieteen opintojen pääsykokeet järjestettiin 18.7.1979 Lappia-talolla, jonka salissa liki 400 pyrkijää pohti viiden tunnin ajan pääsykoekysymyksiä. Monet Pohjois-Suomesta tulevat hakijat pyrkivät useimmiten ensimäistä kertaa opintoihin, eivätkä he olleet myöskään käyneet valmennuskursseja. Lapista irtosikin opiskelupaikka alemmilla pisteillä kuin Turusta ja Helsingistä.

Ensimmäisen vuoden opiskelijavalintojen tunnelmista kertoo omalla tavallaan se, että valinnoista tehtiin 14 oikaisupyyntöä. Eräs helsinkiläinen hakija kirjoitti oikaisupyyntönsä seuraavin sanoin (va. hallituksen pöytäkirjasta 1.10.1979): " pyytää tulla hyväksytyksi Lapin korkeakouluun, koska siellä on parempi opiskella johtuen korkeakoulun koosta sekä Rovaniemellä hyvät mahdollisuudet harrastaa slalomia. Isä oli erehdyksessä ilmoittanut hakijan Helsingin tiedekuntaan pyrkiväksi". Eli Isän erhe ja Lapin korkeakoulun sopivuus valkenivat hakijalle sen jälkeen, kun hän oli havainnut saamansa pistemäärän riittävän Lappiin, mutta ei Helsinkiin.

Hoidin yhtenä työtehtävänäni korkeakoulun opiskelijoiden rekrytointia ja korkeakouluopintojen markkinointia siten, että kiersin monena alkuvuonna kaikissa Lapin lukioissa kertomassa ja mainostamassa korkeakoulumme tarjontaa. Toimin yksin ja ajoin korkeakoulumme punaisella Lada-farmariautolla ympäri Lappia mukanani ensimmäiset uunituoreet valintaoppaat sekä opinto-oppaat. Usein vierailukäynteihini sisältyi lukiolaisten info-tilaisuus päiväsaikaan ja vanhempainilta illalla. Väkeä tuli paikalle paljon.

Minulla oli heille mieluisaa kerrottavaa: nyt on lappilaisilla nuorilla mahdollisuus yliopisto-opintoihin omassa maakunnassa.

Törmäsin näillä markkinointi- ja opinto-ohjausmatkoilla myös vahvoihin ennakkoluuloihin. Sain kuulla tarinoita, joissa nuoret joutuivat puolustamaan koulutukseen hakeutumista ja törmäsivät penseisiin asenteisiin: "Mitä se sie sinne tyhjää meet yliopisthoon - tyvär - aikaa kuluttamhaan. Täällä on pärjätty ennenki ilman mithään sen kummemphaa koulutusta". Asenteet eivät välttämättä olleet kaikille koulutukseen hakeutuville kannustavat.

Erään väitelleistä tohtoreista olen tavannut ensi kerran lukion abiturientteina Sodankylässä ja ensitapaaminen johti vuosikymmenien mittaiseen yhteiseen innostavaan oppimismatkaan.

Muistan Lada-ajomatkani silloin hiljaisissa Lapin kunnissa ja koulukeskuksissa. Eräässä lappilaisessa kunnassa tulin yöksi hotelliin, jossa ei ollut ainuttakaan muuta asiakasta. Vastaanottovirkailija oli sekä baarimikko, kokki, tarjoilija ja siivooja ja hän myös kysyi huoneen saatuani, minkä aikaa heräilen, että hän sitten tietää keitellä kananmunat aamuksi.

Oikeustieteilijät, tuttavallisemmin oikkikset, perustivat aineyhdistys Artiklan heti lokakuussa 1979. He oli aktiivisia ja osallistuivat mm. tutkinnonuudistuksen valmisteluun. Vuorovaikutus opettajien ja opiskelijoiden kesken oli vilkasta puolin ja toisin. Opettajakunnasta valittiin joka vuosi aineyhdistykselle inspehtoori.

Liikunta oli suorittu harrastus. Opiskelijat järjestivät omiakin tapahtumia. Keväthankien aikaan laskettiin Ounasvaaralla Saraviita-slalom sekä hiihdettiin Halttus-Hiihdot. Myöhemmin ohjelmaan lisättiin Nuolimaa-Hölkkä. Nämä kuuluivat lukuvuoden kiertoon monen vuoden ajan. Nykyajan univormut, haalarit, artiklalaiset hankkivat vuonna 1986.

Kansainvälinen opiskelijavaihto käynnistyi, kun englannin kieleen erikoistuneet luokanopettajaopiskeijat matkustivat aktiivisen lehtorinsa aloitteellisuudesta vuonna 1988 ensimmäisen kerran vaihtoon Etelä-Englannissa sijaitsevaa Rolle Collegeen tai Rolle Faculty of Educationiin. Muutaman opiskelijan vaihdolla aloitettiin samalla, kun kansainvälistymistä sekä tutkimustoiminnan vahvistumista alettiin korostaa ja odottaa yhä selkeämmin.

Muistan oman väitöskirjatyöni varhaiset vaiheet pienteollisuustalolta: tutkimusaineistoni oli reikäkorteilla ja käytössä oli massiivinen keskustietokone (2 metriä x 1,5 metrinen koneisto), joka painoi tonnin ja täytti yhden huoneen. Omat ajokomennot tai tietokoneajot syötin Ouluun, sen laskentakeskukseen ja sieltä tulokset - faktorianalyysit, regressioanalyysit, korrelaatiomatriisit - tulivat postitse joko isoina pahvilaatikkoina täynnä tulostuslakanoita tai ohuina kirjekuorina, jos ajo oli kaatunut. Ja sitten vain aina uusia yrityksiä. Oma henkilökohtainen tietokone, mikro- tai minitietokone oli vain visio 1970-luvulla.

Alkuperäiseen korkeakouluun kuuluivat siis kasvatustieteiden tiedekunta, oikeustieteiden tiedekunta sekä kirjasto. Korkeakouluun perustettiin myöhemmin yhteiskuntatieteiden tiedekunta (1982) ja taiteiden tiedekunta (1990) sekä Arktinen keskus (1989). Nimi muuttui Lapin yliopistoksi 1991.

Nykyinen kampuksemme (II-vaihe) otettiin virallisesti ja juhlallisesti käyttöön 4.6.1992, ja taiteiden tiedekunta (III-vaihe) 4.9.2006). Näillä kaikilla on paljon historiaa muisteltavana, mutta kaiken kaikkiaan Lapin yliopiston  40-vuotinen historia osoittaa, kuinka paljon on tehty työtä, kaukonäköisesti ja uutterasti idearikkaassa toimintaympäristössä, aluksi vaatimattomissakin puitteissa.

Aivan huikea päivä tänään, ja kun ajattelen vuotta 1979, ei silloin voitu kuvitella itseämme tässä ja nyt. Tässä matkassa mukana olleina voimme olla kiitollisia kaikesta opitusta ja koetusta, kaikesta tuesta ja saavutetuista päämääristä.

Olen muistellut alkutaivaltamme tässä paljolti silloisten opiskelijoiden kannalta, ja ehkä tämä näkökulma - opiskelijoiden näkökulma  - onkin mitä tärkein. Myös tulevaisuudessamme.

Tänä päivänä kohtaavat eilinen ja huominen. Tänä päivänä kaikki se, mikä on uutta, on huomenna historiaa. Lapin yliopisto on täyttänyt siihen kohdistuvat odotukset, jopa unelmat. Ne antavat uskoa huomiseen, antavat pohjan rohkeudelle ja periksiantamattomuudelle, joiden varassa on helppo astua askel kerrallaan kohti uusia aikoja.

Iloitkaamme yliopistostamme ja menestyköön Lapin yliopisto.

Työmme jatkuu.


Kaarina Määttä 
Vararehtori, professori

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti